Sensuroitu – Raamatun muutosten vaiettu historia (2023, Otava) on kirja, joka pyrkii selvittämään ristiriitoja herättäneiden Raamatun kohtien muunnoksia ja käännöskukkasia. Se, mitä milläkin muinaiskreikan tai heprean kielen sanoilla on aikoinaan tarkoitettu, jää edelleen osin avoimeksi.

Sensuroitu-teos alkaa Päivi Räsäsen oikeudenkäyntiä koskevalla kuvauksella. Raamattu on kristinuskon pyhä kirja, jota pidetään länsimaisen moraalin lähdeteoksena. Ville Mäkipellon ja Paavo Huotarin tekstikriittiset tutkimukset perustuvat tieteelliseen eksegetiikkaan, missä lähteinä ovat olleet niin juutalaisten masoriittiset tekstit eli Aleppon koodeksi, kreikankielinen Septuaginta, Kuolleenmeren kirjakääröt, Hammurabin lakikokoelma ja Raamatun ulkopuolelle jätetyt apokryfiset kirjat. Apokryfit löytyvät katolilaisista ja ortodoksisista Raamatuista.

Muinaishistoriaa, nykyajan ilmiöitä ja raamatunjakeiden tulkintaa

Lukujen sisällössä on paljon tekijöiden spekulaatiota siitä, kuinka eri käännösten seurauksena sanoja, ilmaisuja tai tekstikohtia voisi tulkita. Kirjan jäsentely on mukavasti toteutettu siten, että lukujen päätteeksi lukija jää odottamaan, mitä seuraavaksi paljastuu.

Tekijät pohtivat muun muassa kirjoittajien alkuperää, poliittisia, moraalisia tai siveellisyyssyitä sanojen ja tekstikappaleiden lisäyksille tai poistoille. Tekstien kopioinneissa on eri vuosisatojen kuluessa tapahtunut tahattomia tai tahallisia tulkintavirheitä.

Hauraiden ja pahoin repeytyneiden alkukielisten tekstikohtien täydentäminen on toteutettu arvioimalla mahdollista sisältöä ja tarkoitusta. Kreikan kielessä on toisilleen samankaltaisia kirjaimia, joita käänettäessä kirjainvirhe on muuttanut tekstin sisältöä ja merkitystä aivan toiseksi.

Samalla kun maailma muuttui vuosituhansien mukana, myös joitakin tulkintatapoja raamatunjakeiden sisällöistä saatettiin muuttaa vastaamaan ajan tulkintaa tai poliittisia intressejä.

Kirjoittajat spekuloivat hauskasti muinaisia Vanhaa Testamenttia koskevia ilmauksia: esimerkiksi keitä ovat Jumalan pojat, voiko Jumalan kasvoja nähdä, missä on Jumalan vaimo ja pitäisikö jakeessa lukea peräpukamat eikä paiseet?

Vääntöä Raamatun sankareista

Jumala ilmaisee itsensä profeetalleen sanalla Minä, mikä on saneluina annetuissa profetiateksteissä ilmiselvää. Hänen ”kasvojaan” ei tietenkään näy, vaikka profeetat, kuten Mooses ja Hesekiel, kuvaavat yhteyttä Jumalaan ”kasvoista kasvoihin” -kokemuksena.

Goljatin pituudesta riittää vääntöä, mutta tekijät eivät huomioi sitä, minkä pituisia ihmiset tuolloin olivat ja minkä mittainen oli silloisten ihmisten ”kyynärä”.

Daavidin kuninkuudesta riittää sivutolkulla sisällöllisiä spekulaatioita. Kirjoittajat tarttuvat myös muinaisia kääntäjiä askarruttaneisiin kohtiin, kuten vaikkapa teoriaan Jumalasta kaikkitietävänä erehtymättömänä viisautena, joka silti tekisi virheitä tai katuisi omia päätöksiään.

Vanhan Testamentin kirjat ovat tuhansia vuosia vanhoja ja moneen kertaan kopioituja. Muinaiset kirjoitusmateriaalit ovat olleet kiveä, pregamenttia tai papyrusta, joten on suoranainen ihme, että kyseiset tekstit ovat ylipäätään säilyneet jälkipolvien kummasteltaviksi.

Uuden Testamentin neljän evankeliumin tekstilliset poikkeavuudet tai ristiriitaisuudet selitetään niiden kirjoittajien, Matteuksen, Markuksen, Luukkaan ja Johanneksen käyttämien ”lähteiden” erilaisuudella. Pitää muistaa, että esimerkiksi Johanneksen tekstejä on aikojen saatossa voitu laittaa jonkun muun nimiin, kuten myös Sensuroitu-kirjan tekijät huomauttavat Paavalin tekstien kohdalla. Ovatko Uuden Testamentin evankeliumit saatu eri aikoina ja profetioina, ei käy teoksesta selville.

Sensuroitu-teoksen kirjoittajien ymmärrys profetiasta kirjoitustapana on hämmästyttävän heikko. Olisi hyvä ymmärtää, että eri profeetoille ja eri profetiateksteissä annetaan aina uutta tietoa, joka täydentää aiemmin kerrottua mutta myös tarjoaa aivan uutta sisältöä ihmisten kulloisiinkin tarpeisiin.

Henkisyys sivuutetaan eikä sitä ymmärretä

Koko Uuden Testamentin kirjoitusten henkinen sisältö jää hämäräksi. Siksi Sensuroitu-kirjan merkityssisältöä koskevat ristiriidat vain korostuvat kirjoittajien omien spekulaatioiden takia. Tekstien vertauskuvallinen, symbolinen ja henkinen luonne jää avaamatta.

Tätä tulkintavajausta pahentaa se, että kääntäjät ja tulkitsijat viimeisen 2000 vuoden ajan ovat koettaneet avata henkisten käsitteiden ja vertausten ymmärrettävyyttä omien aistivaraisten tulkintojensa mukaisesti. Niin nytkin.

Jeesuksen (sielun) ylösnousemus ja maallisen elämän jälkeen näyttäytyminen Maria Magdalenalle ja apostoleille henkisenä valo-sielu-hahmona eli kirkkautena sivuutetaan. Jeesusta kuvataan ”parantavaksi maagikoksi”, mikä kirjoittajien mukaan ”oli noina aikoina hyvin yleistä toimintaa”. Ei voinut olla, koska parantaminen on vain harvoille suotua Kristuksen voimaa, jota ei itse itselleen voi hankkia tai ”opetella käyttämään”. Niinpä Jeesuksen Kristus-olemusta tai apostolien Pyhänhengen yhteyttä Jumalaan ei ymmärretä eikä selitetä lainkaan.

Pietarin kalansaalis kyseenalaistetaan. Sanaa synti ei selitetä. Magdalan Marian erityinen suhde Jeesukseen oli viatonta mutta merkityksellistä ystävyyttä, vaikka kirjoittavat ovat halunneet tuoda esiin, miten Dan Brown halusi uskotella Da Vinci -koodi -kirjassaan seksuaalisesta suhteesta Jeesuksen ja Marian välillä. Liekö syynä nostoon se, että seksi ja seksuaalisuus ovat lähes päivittäistä uutisvirtaa omassa ajassamme?

Neitsyt Mariasta käytettyä etuliitettä ”Neitsyt” ei vieläkään haluta erottaa immenkalvosta ja termin henkinen merkitys jää selvittämättä. Kääntäjät kinastelevat edelleen oliko Maria nuori nainen vai seksuaalisesti koskematon ja miten Jeesus sikisi Pyhästähengestä.

Myöhempien profeettojen mukaan Neitsyt-sanan henkinen sisältö tarkoittaa: ”uskossaan viaton” ja Pyhähenki on pyhitetyn ihmisen hengen laatu, jolla tiedetään menneet, nykyiset ja tulevat.

Profetiatiedonantoa ei tapahtumana ymmärretä

Suurinta väkivaltaa tulkintojen moninaisuudelle aiheuttaa se, että tekstien syntytapa jää selittämättä. Profeettojen kirjoissa Jumala ilmestyy profeetalleen kirkkautena tai valkeutena, kuten Moosekselle, jolle sanelee 10 käskyä sekä muut lait ja ohjeet. Samon Herran Enkeli sanelee Ilmestyskirjan Johannekselle sen jälkeen, kun Jeesus Kristus on ilmestynyt kirkkaudessaan.

Sanelujen Antaja aloittaa sanelunsa: ”Kirjoita, mitä Minä sinulle sanon”-tyyppisillä kehotuksilla. Siksi Raamattua lukevan pitäisi ymmärtää, että kahden henkisen olennon – Sanelijan ja vastaanottajan (profeetan) välinen tapahtuma on henkinen ja sanelujen vastaanottaminen on sisäistä verbaalista kuuloa tai visuaalista näkemistä.

Ilmestyskirjan sisältöjen tulkinta jämähtää pedon merkkiin ja lukuun. Esimerkkinä kirjoittajat tarjoavat Duane F. Watsonin näkemyksiä (Anchor Bible Dictionary) historiamme hulluista keisareista, joiden nimien kirjaimet muodostavat joko luvun 666 tai 616. Kirjoittajat huomauttavat, että oman aikamme kristityt liittävät luvun milloin mihinkin, kuten vaikkapa koronarokotteeseen, kun rakentavampi näkemys olisi liittää rokote valkoiseen ratsumieheen. Samaa mieltä olen itsekin.

Naispappeus tai homous ei määritä ihmistä, jokainen kelpaa Jumalalle

Sensuroitu-kirjan lopussa pohditaan naisvihaa ja naispappeutta. Jo Raamatun aikoina on ollut naisprofeettoja ja naisapostoleja, joten miksi he eivät sopisi papeiksi ja evankelistoiksi myös nykyään. Yhdyn näkemykseen.

Samoin homoseksuaalisuus on selvästi jälkikääteen Raamattuun lisätty sana, jota ei alkukielisissa teksteissä ole ollut. Homoseksuaalisuus ei minunkaan mielestäni liity millään tavalla ”pahuuteen” tai siihen, etteikö homokin voisi olla Jumalaan uskova tai pappi. Jumalan luomia kaikki.

Sensuroitu on ollut suuren mielenkiinnon kohteena ja kirjastojen varatuimpia teoksia. Se voitti Vuoden Kristillinen Kirja 2023 -palkinnon ja oli Tieto Finlandia 2023 -ehdokas. Myönnetyt ansiot ovat kohdallaan.

Silti suosittelen Huotarille ja Mäkipellolle tutustumista Uuden Testamentin jälkeen eläneiden profeettojen teksteihin, mikä voi avartaa ymmärrystä myös Raamatun profetioihin. Profetia ei tarkoita ennustetta tulevasta, mutta voi sisältää sellaistakin tietoa.

Ilmestyskirjan jälkeen eläneitä kirjaprofeettoja kannattaa tutkia

Seppo A. Teinonen käänsi lukuisia teoksia espanjalaisprofeetoilta, joista merkittävimmät olivat Fransisco de Osuna, Ramon Llull ja Ristin Johannes.

Ruotsalaisen Emanuel Swedenborgin teokset ovat pitkälti henkistä tietoa ja henkisten ilmiöiden selityksiä. Swedenborgin merkittävimpiin profetioihin kuuluu kaksiosainen True Christianity, jonka saa ladattua verkosta. Teospari selvittää, miten Raamattua tulisi lukea ja tulkita henkisenä tietona. Swedenborgilla on mittava kirjallinen tuotanto, joista valtaosa profetiana saatua.

Myös varsinaissuomalaisen mystikon Veikko Latvalan Pyhiä ilmestyksiä Jeesuksesta, elämästä, tulevasta (2008) ja Pyhiä viisauksia, runollisia ajatuksia (2009) ovat aitoa profetiaa ja antavat uutta tietoa, muun muassa Jeesuksen lapsuudesta. Tekstisisällöissä on muun profeettakirjallisuuden tapaan runsaasti henkistä tietoutta ja perusteluja, mitä Jumala nykyihmisiltä tahtoo ja miltä tulevaisuutemme näyttää.

Raamattu sisältöineen on syntynyt tuhansien vuosien aikana ja eri profeettojen vastaanottamina Jumalan saneluina eli profetioina. Aikojen saatossa sisällöllisiä muutoksia ja muokkauksia on tapahtunut, kuten juorukin muuttuu ihmiseltä toiselle kerrottaessa.

Silti ikuinen Jumalamme on herättänyt tietojensa vastaanottajia (profeettoja) menneinä aikoina, miksei myös viimeisen 2000 vuoden aikana, joten miksei Jumala puhuisi profeetoilleen vielä tänäkin päivänä? Oman aikamme teologit eivät kiinnitä asiaan mitään huomiota.

Huijariparantajia on aina ollut, kuten huijariprofeettojakin. Siksi profetiatekstien tulkitsijoiden ja kääntäjien tulee olla hyvin tarkkoja profetiateksteihin sisältyvistä sisällöllisistä piirteistä ja Sanelijalle tyypillisistä ilmauksista.

Missään tapauksessa ei tule vähätellä niitä henkisiä ominaisuuksia ja kykyjä, joita muinaisilla ja nykyisillä profeetoilla eli Jumalan tulkitsijoilla on, tai niitäkään ominaisuuksia, joita on vielä heitäkin harvinaisemmalla Parantajalla eli Pyhällä Miehellä.