Kun sulkee viimeisen sivun toimittaja Jari Korkin kirjoittamasta kauppaneuvos Kyösti Kakkosen elämäkerrasta (K2 – Kyösti Kakkosen tie huipulle, WSOY 2022; 230 s.), jää mieleen yksi asia: tämä menestynyt yrittäjä on juuri sellainen kaupankäynnin moniottelija, joita tähän maahan tarvittaisiin paljon enemmän. Hän on tyhjästä ponnistanut, liiketoimintaansa todella kovalla työllä ja älyllä rakentanut, puolustanut intohimoisesti yrittäjyyttä, taltioinut suomalaista designia ja kulttuuriperintöä, filantrooppi sekä mestarillinen verkostoituja ripauksella onnenkantamoisia.

Kyösti Kakkonen käy kierroksilla, kun puhutaan politiikasta ja työmarkkinoista Suomessa. Hän ei peittele räväköitä mielipiteitään, joita kuitenkin höystää karjalaisella lupsakkuudella sekä osuvilla vertaunilla ja sutkauksilla. Kyytiä saavat poliitikkojen ideologiset näpertelyt ja ay-liikkeen pinttyneet asenteet, jäykät ja uusiutumiskyvyttömät työmarkkinat, luvattomat lakkoilut ja palkkavääristymät. Kakkosen huolenaiheisiin kuuluvat myös ansiosidonnaisten ja tukien varaan säilötyt ihmiskohtalot, paikallisen sopimisen estäminen, yleinen työnteon ja moraalin rappio, ylipaisunut julkinen sektori syömässä veronmaksajien käteenjääviä ansioita, kohtuuttoman korkea verotus ja vääristynyt asenneilmapiiri yrittäjyyteen tai menestymiseen siinä, mikä ilmenee suhtautumisena konkurssiin ikuisena rangaistuksena. Kakkosen kannanotoissa on kuitenkin perää, sillä hän puhuu yrittäjien enemmistön suulla. Hän myös perustelee näkemyksiään ja tarjoaa omia ratkaisujaan tilanteeseen.

Kunnioitus kotiseutua ja työntekoa kohtaan iskostui lapsuudessa

Kuusilapsiseen perheeseen syntyneen Kyöstin kotiseuturakkaus ilmenee kirjassa monin tavoin. Esimerkiksi pyromaanin vuonna 2018 polttaman Kiihtelysvaaran puukirkon uudelleenrakentamiseen annettiin varoja, sillä siellä perheen isoäiti oli pitänyt pyhäkoulua, missä veljeskatraankin kuontaloon taottiin työnteon ja ahkeruuden ihannetta, joskus jopa koivuvitsan avulla. Kunnioitus vanhempia kohtaan ja luterilaiset periaatteet eivät päässeet pojilta unohtumaan. Työtä tehtiin lapsuuden maatilalla jo pienestä alkaen, mikä oli yleistä sodanjälkeisessä Suomessa. Politiikka oli juurtunut sodan ja kommunismin pelon myötä perheenkin arkeen. Tässä lienee syy, miksi Kyösti Kakkonen arvioi politiikkaa ja päättäjien tekemisiä täikamman tarkkuudella läpi kirjan.

Kouluopit alkoivat iskostua mieleen vasta, kun Kyösti sai silmälasit päähänsä. Uteliaana ja avarakatseisena kloppina hän päätyi sattumalta Uppsalan yliopistoon opiskelemaan taloustieteitä, missä erikoistui työoikeuteen. Siinä siis pohja Kakkosen näkemyksille suomalaisesta työelämästä ja sen jäykkyyksistä tai hyljeksivistä asenteista yrittäjiä – yhteiskunnan hyvinvoinnin tuottajia kohtaan. Ruotsi oli jo 1980-luvulla avautunut lähteen, kun Suomi sinnitteli vielä Venäjän mielistelijänä vasemmiston tahdissa. Samalla Ruotsin reissulla Kyösti sai kipinän taiteeseen ja tarttuipa tuleva vaimokin matkaan. Tosin tämän kesyttäminen oli vaatinut erikoistoimia.

Turveyrittäjyydestä ”hullun miehen” kauppiaaksi

Jo opiskeluaikana veljekset Kyösti ja Kari Kakkonen lyöttäytyivät yhteen turveyrittäjiksi, jotka menestyivät ahkeruutensa avulla. He urakoivat kahta vuoroa putkeen viikot ympäri, jotta vekselit saatiin maksettua. Kyöstin ekonomin koulutus, työsopimusoikeuden tuntemus ja hyvät neuvottelutaidot veivät miehen turveyrittäjien edunvalvojaksi ja lopulta Koneurakoitsijaliiton turvejaoston puheenjohtajaksi. Kirjan edetessä näitä puheenjohtajuuksia ja muita kunniatehtäviä kertyy kymmenittäin lisää, muun muassa Unkarin kunniakonsulin tehtävä. Kyösti Kakkonen on mestarillinen verkostoituja ja visionääri, eikä siitä jää lukijalle epäilystäkään.

Suomi lähestyy 1990-luvun lamaa, jolloin yrittäjille hillittömästi jaellut valuuttalainat laukesivat maksuun kaikessa karmeudessaan. Kakkosetkin olivat lähteneet osakkaiksi joensuulaiseen halpakauppaketjuun serkkunsa innostamina. Serkku sooloili siihen malliin, että sukset menivät ristiin. Kakkoset myivät vaikean väännön jälkeen osakkeensa serkulleen ja pääsivät yhtiöstä ja sen valuuttaluotoista eroon. Serkku yrityksineen sortui lainoihinsa myöhemmin. Mutta halvan tavaran tarve oli lamakurjuuden keskellä hurja, joten veljesten 1989 perustamasta yrityksestä kasvoi vuosikymmenten saatossa yli 3000 työntekijän Tokmanni Oy, sittemmin myös pörssiyhtiö. Yrityksen nimestä on kerrottu kaikenlaista tarinaa, joskin kirjasta puuttuu eräs Kakkosen Uppsalan aikaan liittyvä merkitys nimivalinnalle: tok man = hullu mies, jota hän kertoi 1990-luvulla paikallisille ihmisille näiden kummastellessa yrityksen nimiviittausta tuolloin eliittikaupaksi miellettyyn Stockmanniin.

Rakkaus suomalaiseen designiin on Kyösti Kakkosen oma brändi

Halpakauppaketjun kasvuvaiheita käsitellään kirjassa monin tavoin, joten Kakkosten businessajatteluun pääsee hyvin sisälle. Asiaa on brändinrakentamisesta ja markkinoinnista, sopimisesta, palkkaamisesta, kiinteistösijoittamisesta ja paljon muuta yrityksen pyörittämiseen ja kasvuun liittyvää. Kakkosta närästää se, että vuosikymmenten saatossa hän on nähnyt moraalin laskua myös Tokmannin henkilökunnassa. Siitä syystä hän kertoo erinäisiä esimerkkejä, miten muutamat lintsaavat tai varastelevat työntekijät saatiin ruotuun. Muutoin henkilökunta saa suitsutusta, sillä rekrytointi on ollut onnistunutta läpi organisaation. Kakkonen myös puhkuu paheksuntaansa suomalaisesta ruokakauppan liittyvästä tonttipolitiikasta ja viljelijöiden heitteillejätöstä ruoantuottajina, mikä on erittäin valaisevaa tietoa lukijallekin.

Lopulta Tokmanni myytiin pääomaisjoittajille ja Kakkoset jäivät kiinteistösijoittajiksi. Kyöstille jäi enemmän aikaa paneutua suureen intohimoonsa, suomalaisen lasitaiteen ja keramiikan keräilyyn. Collection Kakkonen on jo käsite kansainvälisessä taidemaailmassa ja kokoelmiin liittyvä kirjasarja vertaansa vailla. Hän ilmiselvästi nauttii suomalaisen kulttuuriperinteen vaalijan maineestaan, joten tässä mielessä hän on itsekin brändi. Taiteen lisäksi hän pääomittaa lupaavia kasvuyrityksiä ja huolehtii erinäisistä omistuksistaan pörssiyhtiöissä. Miljoonia on menetettykin.

Kerronnan anti on merkityksellinen niille, jotka haluavat ymmärtää, mitä yrittäjyys pitää sisällään ja mitä menestyminen liiketoimissa vaatii. Onneksi kirja avaa myös Kakkosten filantrooppista puolta, sillä miljoonia on annettu baletille ja muille kulttuurin osa-alueille, vähäosaisten auttamiseen ja hieman myös vaaliavustuksina paikallisille ehdokkaille oikeistosta vasemmistoon, kohujen kera. Historiallisesti merkittäviin rakennuksiin on uponnut myös miljoona poikineen. Yhdistystoiminnassa Kyösti Kakkonen viihtyy yhtä lailla kuin yritysten hallituksissa. Perhe kulkee kirjassa mukana eikä suruilta tai murheiltakaan olla vältytty. Nykyinen puoliso ja yrittäjä Julianna Borsos tunnustaa, että he ovat monin tavoin samalaisia Kyöstin kanssa ja viihtyvät mainiosti yhdessä.

Lopussa Kyösti Kakkonen kertoo oppineensa Ruotsissa itselleen tärkeän sanonnan: ”Kaatuneen maidon perään ei kannata itkeä”. Tämän perusteella häntä voi luonnehtia eteenpäin pyrkiväksi ja kasvua hakevaksi visionääriksi, joka on poikkeuksellisen älykäs, intohimoinen ja kyvykäs liikemiehenä, taiteenkerääjänä, kulttuuriperinnön säilyttäjänä ja hyvään tilaisuuteen tarttujana. Kyösti Kakkosella on kansanmiehen mieli ja suuvärkki, joten kirjaakin tulee lukea hänen kärsimättömyyteen ja pikkutarkkuuteen taipuvaisen mutta sanavalmiin ja hivenen sarkastisen persoonansa kautta.

Muutama asia jäi mietityttämään

Se, mitä Jari Korkki kirjoittajana tarkoittaa ”tiellä huipulle” tai ”huipulla”, ei kirjasta selviä. Kyösti Kakkonen on 66-vuotias, joten hän ehtii saada vielä paljon aikaiseksi, koska ”ei osaa laiskotella”. Maailmanmatkoista ei kirjassa puhuta, mutta yleisesti tiedetään, että vuosikymmenten aikana on reissattu paljonkin katsomassa muun maailman menoa ja hakemassa uusia ideoita. Tiedetään myös, että Kyösti Kakkonen lukee paljon erilaista kirjallisuutta ja on ajoittaisesta kärjekkyydestään huolimatta sivistynyt mies.

Kaipasin tietoa Kakkosten tavasta tehdä päätöksiä esimerkiksi yritys-, kiinteistö- tai osakesijoittamisesta. Esimerkiksi miten päätös jättäytyä pois Venäjän markkinoilta syntyi, sillä kirjassa puhutaan kattavasta analyysistä, mutta mikä lopulta ratkaisi? Onko isojen investointipäätösten taustalla jokin luotettava asiantuntija tai ohjausryhmä, jonka neuvoja Kyösti ja Kari Kakkonen kuuntelevat?

Kirjan luettuani en voi ymmärtää joensuulaisessa sanomalehti Karjalaisessa 13.10.2022 julkaistua Olli Sorjosen asenteellista ja osin ikävän kielteisesti kirjoitettua kritiikkiä, joka ei millään tavoin vastaa kirjan luonnetta, sisältöä, lukukokemusta tai monipuolista tiedollista antia. Jari Korkki on kirjoittanut sujuvan ja helppolukuisen tarinan osin kronologisessa järjestyksessä, mutta höystettynä Kyösti Kakkosen huomioilla ajasta silloin ennen ja nyt. Moneen ehtiväisestä miehestä olisi Korkilla muistiinpanoissaan varmasti paljon enemmänkin tarinaa, mutta nykyään pari senttiä paksu kirja on kustantajan kannalta kätevämpi postittaa kirjeenä. Äänikirjakin on tarjolla. Mielestäni tämä elämäkerta olisi ansainnut Sorjosen asenteellista teilausta paremman ensikritiikin. Jos jotakin voi kritisoida, niin ehkä kirjan nimeä olisi voitu kustantamossa miettiä enemmän.

Kirjan tiedot ja myyntipaikat wsoy.fi-sivuilla