Matka kirjallisuuden historian riettaimpiin kolkkiin

Kirjallisuuden kiihottava historia – Kirjan sisältö voi etoa enemmän kuin kiihottaa

Silvia Hosseini on opettaja, tietokirjailija ja kirjallisuustoimittaja, jolta ilmestyi Kirjallisuuden kiihottava historia -niminen tietoteos viime vuonna (Gummerus Kustannus Oy, 379 s.). Lähdeluettelo on mittava ja teksti helposti luettavaa, erinomaisesti jäsenneltyä mutta paikoin vaikeasti sulavaa. Erotiikkaa on vähemmän, pornopalasia paljon.

”Opastus eroottiselle aikamatkalle” alkaa antiikista ja kreikkalaisista myyteistä, etenee keskiajan kautta renesanssiin ja valistusaikaan, romantiikan, realistisen naturalismin ja symbolismin taidesuuntauksista kohti 1900-luvun modernismia, josta sotien jälkeiseen postmodernismiin eli nykykirjallisuuteen.

Ajankuvat ovat hyvin koostettuja ja kuvailtuja. Kieli on älykästä ja mukaansa tempaavaa. Lähteiden käyttö ihailtavaa ja lähdeluettelokin on 15 sivun mittanen. Harvinaisen paljon ja monipuolisesti on tekijän pitänyt erilaista seksikirjallisuutta lukea ja käväistä niissä ”riettaimmissakin kolkissa”.

Silti on pakko kysyä, että miksi tämä teos on kirjoitettu ja kenelle tarkoitettu?

Ansioistaan huolimatta en löydä teoksen synnylle kovin syvällistä syytä. Hyöty lienee siinä, että tämän lajin opuksia lukevat saavat nyt kattavan koosteen seksikirjallisuudesta kautta aikojen. Löytöretkestä voi poimia oman kirjallisen seksiseikkailunsa mieltymystensä mukaisesti.

Hosseini toteaa jo alkusanoissa, että naiset tykkäävät kirjoittaa eroottista fantasiaa ja miehet kirjoittavat liioiteltua pornografiaa. Tähän miesten tuottamaan jyystöön kaikkine perversioineen Hosseininkin teos pääasiassa keskittyy. Jotkut näytepätkät – varsinkin tultaessa lähemmäksi nykyaikaa, olivat sen verran iljettäviä, että hyppäsin ne yli, ja onneksi Hosseini ”varoitti” niistä jo etukäteen.

En ole lukijana herkimmästä päästä, sillä saksalaisia panofilmejä, joissa ainoat repliikit ovat aah ja uuh, on tullut joskus katsottua. Hosseininkin mainitsema Herra Jackin ihmeellinen huone (1908) on sekin tullut luettua.

Perversioita kirjassa edustaa esimerkiksi markiisi de Saden iljettävä sadismi, hedonismia Giacomo Casanovan seikkailut naisten kaatajana. Sydämen intohimoja kuvaavat Leo Tolstoin Anna Karenina ja Jane Austenin romanttinen tuotanto, jotka olivat vain mainintoja pano- ja pornovyörytyksen joukossa. Naisten tuottama eroottinen fantasia jäi sisällössä varsin vähälle.

Rakkaudesta kirja ei kerro

Kirjan kiihottavuus jää tietenkin lukijan omien mieltymysten varaan. Hosseini tunnustaa jo kirjan alussa, että oma lempikappale on Umberto Tozzin Ti Amo. Tämäkin raastavasta naisen ihailusta ja kaipuusta kertova kappale on eroottisesti latautunut, ehkä jopa rakkauden tunnustus. Kipale vetänee monen muunkin naisen veteläksi.

Hosseini ei tuo esiin näkökulmia naisten eroottisista tai seksuaalisista tarpeista ja ihanteista, vaan kylmä panopuoli, porno ja perversiot ovat tekstinäytteiden pääantia.

Teos ei anna arvoa sille, että ihmiset ihastuvat, rakastuvat ja kiihottuvat eri asioista. On niitä, joille kumppanin ulkomuoto on tärkeä, toiset ihastuvat älykkyyteen, jotkut haluavat antautua saman moraalisen tai ideologisen näkemyksen omaaville ja joillekin harvoille kumppanin henkinen viisaus, hyveellisyys, lempeys tai sivistys ovat kiihottavia.

Kukin valitsee parittelukumppaninsa tai puolisonsa aivan muiden ominaisuuksien kuin pelkästään seksuaalisesti kiihottavien piirteiden perusteella. Nuoren parisuhteen perustana on useimmiten intohimo, minkä takia suhde helposti väljehtyy, kun himoaste vähenee, vaikkapa lasten tulon myötä. Vanhemmiten ja kokemusten kautta ihminen alkaa arvostaa kumppanissa muita ominaisuuksia.

Toki nykyään seksi on yleisesti tunnustettu harrastus. Ilmainen ehkäisy taataan 25 ikävuoteen saakka. Tinderistä valitaan ja sitten harrastellaan. Ei muisteta, että erilaiset sukupuolitaudit tippuria ja kuppaa myöten ovat alkaneet levitä kuin koronavirus.

Jos joku haluaa tietää, mitä on rakkaus, niin tutustukoon äidinrakkauteen, joka on ainoa todellisen rakkauden muoto. Joka sitä ei ymmärrä, ei tiedä rakkaudesta mitään. Toinen rakkauden määritelmä löytyy Raamatusta: 1. Korinttolaiskirjeen 13 luvusta.

Joitakin häiritseviä tulkintoja tekijän aivoituksissa

Kirjassa oli ylistävä osuus Walt Whitmanin runoon (Valitut runot, Sammakko 2007), johon Hosseini lisäsi perään Amenen ja nimitti tekstiä ”profeetalliseksi” (s. 254). Myös Henry Milleriä (mm. Kravun kääntöpiiri, Gummerus 1962) hän kuvaa ateistiksi ja ”tuomiopäivän profeetaksi”.

Sen sijaan hän väittää Raamatun profeetta Hesekieliä ”rivon kielen” käyttäjäksi ja toisessa kohdassa vielä, miten mystikkokin vaipuu ”ekstaasiin”. Lisäksi seksi ja sana ”synti” yhdistetään joitakin kertoja, vaikka niillä ei ole mitään tekemistä keskenään. Näin ymmärtämätön ja tietämätön raiskaa henkisiä termejä, joiden sisältöä ja merkitystä ei käsitä lainkaan.

Eräs häiritsevä seikka on sekin, että kirjan läpi kulkee selvä queer-teema ja LBGTQ-tulkintojen ”pakkosyöttö”. Queer (outo, kumma, pervo) on poliittinen ja ideologinen termi, jolla pyritään murtamaan perinteiset käsitykset ihmisen sukupuolesta, sukupuolisesta suuntauksesta ja seksuaalisesta identiteetistä. Näin tulkittuna mikä tahansa lemmenruno voi tulla käsitellyksi homoeroottisena, lesbouden tunnustuksena, transsukupuoleen tai muunsukupuolisuuteen viittaavana ja niin edelleen.

Hyvä esimerkki queer-tulkinnasta on Yhdysvalloissa kohahduttanut väite Taylor Swiftistä, joka on laulujensa sanoituksissa puolustanut vähemmistöjä. Tämä on tulkittu Swiftin oman poikkeavan seksuaalisuuden tunnustuksena, minkä laulaja on jyrkästi kiistänyt. (HS 7.1.2024)

Jos sukupuolinen ja seksuaalinen suuntaus ovat postmodernin tulkinnan mukaan identiteettejä, ovat ne kunkin itse valittavissa olevia rooleja. Omavalintainen identiteetti on siten näyttelemistä, roolihahmon omaksumista ja siihen eläytymistä. Aitoudesta, totuudesta tai itsetuntemuksesta ei tällaisessa roolivalinnassa ole kyse, vaan itsepetoksesta.

Seksuaalisen identiteetin omaksumisesta tulee mieleen cosplay, eli puku- ja roolileikki, jossa jokainen valitsee itselleen haluamansa identiteetin, jota näyttelee esikuvansa mukaisesti. Saman tyyppisiä roolileikkejä käydään monien makuuhuoneissa.

Pervon aikakauden yhteenveto

Seksismillä ja pervoilulla romutetaan kaikki romantiikka ja ihanteet rakkaudesta, mutta astutaan toista ihmistä kuin villieläimet ja kadotetaan ihmisyyden aitous. Silti ei tulla tyydytetyiksi ja vielä vähemmän onnellisiksi tai edes tyytyväisiksi omaan elämään.

Seksi kun ei ole mitään muuta kuin se on. Jos seksin politisoi identiteetiksi, menettää se kaiken sen, mikä siinä on aitoa ja nautinnollista.

Onko edes olemassa mitään seksuaalista vallankumousta, jos Hosseinin kirjan myötä käy selväksi, että ihmiskunta on aina ja ikuisesti tavoitellut onnellisuutta ja taivaallista autuutta, mutta päätyy himoissaan irstaisiin ja sadistisiinkin mittoihin tai jopa lasten sairaaseen hyväksikäyttöön.

Tuskin kukaan järkevä nainen haluaa kumppanikseen paviaanin himoilla varustettua hedonistia, jos voi valita itseään kunnioittavan ja rakastavan miehen, joka tahtoo vain puolisonsa hyvää.

Neandertalilaisistakin kirjassa puhutaan, mutta tämä jo kadonnut kansa ei tyhmyydeltään kyennyt muuhun kuin ryöstämään, raiskaamaan ja tappamaan. Siksi näiden älyltään yksinkertaisten geenejä on levinnyt kaikkialle.

Elämme ”lihakimpalesuhteiden” kulta-aikaa. Lieneekö siinä syy, miksi niin moni nainen asuu nykyään yksin ja rakkauden kaipuussaan haksahtaa mielikuvituksellisten ”nettirakastajien” rahanahneisiin pyydyksiin.

En malta olla tuomatta esiin intialaissyntyisen filosofin Sadhgurun toteamusta: ”Raha ei ole paha, jos se pysyy taskussa. Mutta jos se nousee päähän, tulee siitä ongelma ja lopulta pakottava sairaus. Sama koskee seksiä. Jos se pysyy kehossa ja nautitaan sen iloista, on se hyvä. Mutta jos seksi nousee päähän, tulee siitä ongelma ja pahimmillaan sairaus. Silloin se tuottaa tuskaa ja lopulta tuhoaa ihmisen.”

Nykyelämämme on kauttaaltaan kyllästetty seksillä: some, mainonta, media, elokuvat ja niin edelleen. Kuten Sadhguru videollaan toteaa, ihmiskunnan energiasta ja ponnisteluista 95 prosenttia kuluu seksin ja rahan metsästämiseen.

Siksi Silvia Hosseinin kirja on hyvä kuvaus sukuelimiä palvovasta mutta henkisestä rappiosta kertovasta ajastamme.